torstai 9. tammikuuta 2014

Uusi blogi

Terve kaikki lukijat! Nyt olen vihdoinkin päättänyt blogini kohtalon. Tämä on viimeinen postaus mikä tässä blogissa tulee näkymään, koska olen jäänyt aivan jumiin tämän blogin kanssa. Olen päättänyt, että annan uusien tuulien puhaltaa ja katsotaan mitä tapahtuu. En kuitenkaan lopeta bloggaamista aivan kokonaan, sillä tein uuden blogin, joka kertoo opiskeluistani eläintenhoitajana. Käykää ihmeessä kurkkaamassa, minkälaista tekstiä siellä tulee näkymään. Sivut ovat vielä hieman keskeneräiset, mutta siitä se sitten lähtee.. "Uusi ulottuvuus" ;)  Kiitokset näistä ajoista, moikkelis! Uuden blogin osoite.

<3 Anna

lauantai 14. joulukuuta 2013

Singapore

Oltiin lomamatkalla Singaporessa ja tiistaina palattiin takaisin Suomeen. Oli ihanan lämmin reissu, joka päivä yli 30 astetta.. mmmmm :) Mutta ei siitä sen enempää tekstiä, mutta kuvia sen sijaan hiukan enemmän.

Ps. Mun joululoma alko nyt ja se kestää vielä yli kuukauden! Käyks kateeks? :D

















tiistai 12. marraskuuta 2013

Koulua ennen joulua

Tää viikko on ollut mulle hieman erilainen, vaikka onkin vasta alussa. Windy jäi ensimmäistä kertaa nimittäin kotiin ja tulin yksin koululle. Ja tietenkin ihan syystä, enhän mä sitä muuten ois voinu jättää ;) Niin siis koirat menee trimmaukseen torstaina ja mä pääsen kotiin vasta perjantaina. On jotenki hassua, kun Windy ei pyöri jaloissa, vaikka täällä toinenkin koira majailee, mutta onhan se ihan eri asia kun se ei ole se oma ihana kultamussukka :D

Huomenna meillä on myös ihan ensimmäinen näyttö ja se on traktorin ajaminen peräkärryn kanssa; kärryn kiinnitystä, peruuttamista ja lähtötarkastus. Hiukan jännittää et miten menee, mut ollaan nyt niin paljon harjoteltu et ihmettelen jos menee ihan päin ... jotain. Muutaman viikon päästä koulussa alkaa 3. jakso ja siihenhän sisältyy ne kaikki parhaat aineet eli matikka, liikunta, yms. On siellä onneks jotain eläimiin liittyvääkin.
Jytky :)

Meinasin ihan unohtaa, että oltiin Windyn kanssa mätsäreissä reilu viikko sitten ja meni tosi hyvin. Mun odotukset ei nimittäin ollu kauheen korkeella ku en ollu treenannu yhtää, mutta kyllä sieltä se punanen nauha tuli, eikä tosiaan helpolla vastustajalla! Punasten kehässä ei sit kuitenkaan sijotuttu. Vai mikä se sana sit ikinä onkaan.

Nyt tuli taas niin tylsä postaus et huhhuh, mut koittakaa kestää. Voisin kans tehä taas jonkun erikoispostauksen kunhan keksisin jonkun idean. Saa ehdotella jos keksii jotain kivoja :) Pari kuvaa vielä tähän loppuun.

Pinni <3

Ihanat <3





torstai 24. lokakuuta 2013

Loma, loma, loma...

Monet ovat varmasti innoissaan kun oli syysloma. No niin no olin minäkin aluksi, kunnes tajusin ettei ole mitään tekemistä. Kaikilla kavereilla loma oli jo viimeviikolla ja mulla vasta nyt.. En oo ehtiny käymään ees tallilla, vaikka ei oo mitään ihmeellistä tekemistä ollutkaan.. 

Oon saanu myös kauheen pentukuumeen jostain. Irlanninsusikoira houkuttelis niiiiiiin paljon. Porukat on kuitenki saanu vähä taottua järkee mun päähän ja oon tajunnu ettei se oo ihan sopiva mun tänhetkiseen asumistilanteeseen. Kuitenkin aika kookas koira, vaikka muuten onkin melko vaivaton kouluttaa yms. Ja tietty asuntolassahan saa olla vaan yks koira, eli sillon joutuisin jättämään Windyn kotiin.. Mut oottakaa vaan ku meikä joskus muuttaa omaan kämppään, ni varmana tulee se toinen koira ;)
Kokoa löytyy.. :D

Nyt on koulussaki alkanu jo käytännön työt. Ollaan oltu muutaman kerran navetassa ja lypsäny pari lehmääki! Sit ollaan harjoteltu traktorilla ajoo peräkärryllä ja ilman. Ei oo todellistakaa kuin paljon jännitin peräkärryn kaa peruttamista, mut se oliki yllättävän helppoo. Kerranki sain olla ylpee itestäni et osaan jotain! Enää oottelen innolla pieneläintenhoitovuoroja. Ja tietty sitä, kun me suuntaudutaan joko pien- tai tuotanteläimiin, jolloin mulla toivon mukaan alkaa oleen enemmän opintoja koirista.

Pikku lemmut :)


lauantai 5. lokakuuta 2013

Terveppäterve!

Pitkästä aikaa tuli taas mieletön into kirjoittamaan blogia, jota olin jo vähän aikaa sitten poistamassa. Enpä onneksi blogia poistanut ja nyt teille kirjoitteleekin juuri eläintenhoitajan opiskelut aloittanut tyttö! Wohoo! Onnistuin tavoitteessani ja pääsin kouluun. Muutin siis asuntolaan Windyn kanssa, josta enimmäkseen täällä varmaan kirjoittelen. Tietysti hevos-ym. postauksia mahtuu mukaan, mutta tein pienen koosteen minun blogaamisesta ja Windyn tapahtumisista. Saapi nähdä mitä opiskelut tuovat tullessaan ja nyt onkin sopiva aika muistella hieman menneitä aikoja. Videoon pääsette TÄSTÄ. Vielä vähän kuvamateriaalia matkan varrelta...






sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Hieno poni :)

Tänään oli kauden ekat kisat tallilla. Osallistuin sellaisella ajatuksella, että tavoitteena oli päästä luokka hyväksytyksi läpi. Killellä meni yksi tyttö ennen minua, joka tuntui tooosi oudolta, koska yleensä olen ainoa, joka sen kanssa kisoissa menee. Verkassa mikään ei oikein meinannut sujua ja itsellänikin alkoi mennä hermot koko touhuun. Löydettiinpä vielä pelottava kohta radaltakin... Otin tällä kertaa laukkaa jonkin verran enemmän, koska Kille oli jo valmiiksi verrytelty ja päätös oli loppujen lopuksi hyvä. Kille kävi hieman kierroksilla ja tuntuma oli todella huono. Keventelin loppuverkan ja sain kuin sainkin rennon ponin alleni.

Mentiin radalle ja toistin itselleni samaa asiaa, EI OLE MIKÄÄN KIIRE MINNEKÄÄN! Miuku vielä muistutti hengittämisestä, koska silloin kun jännitän tai keskityn kovasti johonkin, se aina hieman unohtuu ja yritän naama punaisena pidätellä jännittynyttä ponia. Mutta miten siinä kävikään. Kille oli oikein mukavan oloinen koko radan. Laukkalävistäjällä tuli harmillisesti laukanvaihto ja oikeaan suuntaan Kille pääsi hieman kiihdyttelemään laukkaympyrällä. Olin niiin tyytyväinen meidän suoritukseen!

Radalta..

Menin pellolle käppäilemään ja hetken päästä kuulutettiin palkintojenjakoon ratskoita. Ylläripylläri meidät sanottiin ensimmäisenä! Mun ilme oli varmaan näkemisen arvonen, kun kävelin sieltä pellolta kentälle päin ihan suupielet korvissa. Lopputulos oli siis 1. sija ja 61,3 %. Olin niin tyytyväinen Killeen, mutta silti itselleni jäi omasta ratsastuksesta jotakin pientä hampaankoloon. Mutta niinhän sen täytyy mennäkin, että aina on jokin asia, mikä pitää saada taas seuraavalla kerralla paremmin tehtyä. Ei kukaan ole koskaan täysin valmis ratsastaja.


Kunniakierroksella kaahailua :D

perjantai 10. toukokuuta 2013

Vlogiiiiiiiiii

On ollu nyt vähän taukoa, mutta nyt sitten viime ajan tapahtumat videon muodossa. Tästä videoon. Inhottavasti kuva venyi ja äänet on hiljasella... Mä varotan räjähtävästä musasta jo näin alkukäteen :D